gototopgototop
Etusivu - Yritys

Aurajoki Oy

Aurajoki Oy - Kuumasinkitys, elektrolyyttiset pinnoitteet, jauhemaalausAurajoki Oy on vuonna 1967 perustettu metallin pintakäsittelyyn erikoistunut yritys. Olemme yrityksenä toimineet yli 40 vuoden ajan ja Pirkkalan yksikkömme on kuumasinkinnyt jo yli sata vuotta. Toimintamme aikana olemme palvelleet suurinta osaa suomalaista teollisuutta ja rakennusalaa. Työmme tulokset näkyvät kaikkialla.

Aurajoki-konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 21 miljoonaa euroa ja palveluksessamme on tällä hetkellä noin 200 henkilöä.

Pääkonttorimme sijaitsee Aurassa ja tuotantolaitoksemme Aurassa, Lievestuoreella, Mikkelissä, Pirkkalassa ja Turussa. Lisäksi Vaasassa toimii palvelupiste, josta tuotteet välitetään muille tehtaillemme pinnoitettaviksi.

Päätoimialanamme on kuumasinkitys. Turussa pinnoitamme elektrolyyttisesti ja tehtaalla toimii myös moderni jauhemaalaamo.

Auran tehtaalla on Suomen monipuolisin kuumasinkitystarjonta linkolinjoineen ja useine patoineen. Lievestuoreella on 13 metrin ja Pirkkalassakin 10 metrin kuumasinkityspadat. Lisäksi Mikkelin tehtaallamme on Pohjoismaiden syvin pata (3,3 m).

Asiakkaille tehtaittemme määrä ja sijainti eri puolilla Suomea sekä patojemme erilaiset koot tarjoavat mahdollisuuden valita toimitusaikojen ja kuljetusten sekä sinkittävän tavaran kannalta sopivin ja edullisin vaihtoehto.