gototopgototop
Etusivu - Yritys - Toimintapolitiikka

Toimintapolitiikka

Aurajoki Oy - Kuumasinkitys, elektrolyyttiset pinnoitteet, jauhemaalausSuoritamme asiakastutkimuksia, kuuntelemme asiakasta tapaamisissa ja käsittelemme reklamaatiot asianmukaisesti ja näiden taustatietojen avulla suunnittelemme ja toteutamme korjaavia ja ennakoivia toimenpiteitä.

Osallistumme asiakkaiden ja tutkimusyhteisöjen kanssa pinnoittamisen kehittämishankkeisiin ja olemme avoimia yhdessä kehittämään mahdollisuuksiemme mukaan asiakkaiden kanssa pinnoitusratkaisuja. Pyrimme aina tekemään oman työmme virheettömästi sekä palvelemaan niin ulkoista kuin sisäistä asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Jotta meillä olisi mahdollisuus toteuttaa asiakkaidemme tarpeet on meidän jatkuvasti kehitettävä ja parannettava toimintaamme. Toiminnan kehittäminen edellyttää motivoitunutta henkilökuntaa. Ihmisten kouluttaminen, ohjaaminen ja kuunteleminen ovat tärkeimpiä esimiesten tehtäviä.

Varmistaaksemme mahdollisuutemme olla huomennakin pinnoitusratkaisujen tarjoaja, on toiminnassa jatkuvasti muistettava kustannustehokkuus, koska ilman hyvää kannattavuutta meillä ei ole resursseja toiminnan ja henkilöstön kehittämiseen ja emme voi kilpailukykyisesti vastata asiakastarpeisiin.

Tunnemme vastuumme ihmisistä ja ympäristöstä. Olemme omalta osaltamme lisäämässä tietämystä pinnoittamisen vaikutuksista ihmiseen ja ympäristöön. Prosesseissamme pyrimme raaka-aineiden ja energian käytön tehokkuudella vähentämään ympäristön kuormitusta. Sitoudumme noudattamaan laatu- ja ympäristöstandardeja sekä lakisääteisiä ja muita vaatimuksia. Noudatamme myös muita pintakäsittelyalaa koskevia standardeja. Toimintamme perustuu laatu- ja ympäristöpäämäärien ja -tavoitteiden määrittämiseen, seurantaan ja jatkuvaan kehittämiseen.

Laatusertifikaatti ISO 9001:2008

pdf Suomenkielinen sertifikaatti 46.89 Kb

pdf Englanninkielinen sertifikaatti 46.43 Kb

Ympäristösertifikaatti ISO 14001:2004

pdf Suomenkielinen sertifikaatti 45.59 Kb

pdf Englanninkielinen sertifikaatti 43.74 Kb

IQNet-sertifikaatit

pdf Suomenkielinen IQNet 9001 -sertifikaatti 494.88 Kb

pdf Suomenkielinen IQNet 14001 -sertifikaatti 500.84 Kb  

REACH ja RoHS Aurajoki Oy:ssä

pdf Suomenkielinen dokumentti 33.20 Kb

pdf Englanninkielinen dokumentti 200.29 Kb