Kuulumme nyt Nollikseen

2.3.2020

Olemme liittyneet Nolla tapaturmaa –foorumiin, jonka tavoitteena on saada aikaan Suomen terveimmät ja turvallisimmat työpaikat. Tuttavallisemmin Nollis on työpaikkojen verkosto, jossa yhdessä tekemällä pyritään jakamaan hyviä käytäntöjä sekä oppimaan toisilta. Ajattelua ohjaava punainen lanka on, että kaikki tapaturmat ovat estettävissä ja jokainen vaaratilanne tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen ja toiminnan kehittämiseen.

Tulemme vuoden aikana jakamaan Nolliksen kautta saatua tietoa sekä ottamaan sieltä meille soveltuvia työkaluja käyttöön, jotta meidän arkisen aherruksemme turvallisuus paranee.

”Verkostoitumalla muiden yritysten kanssa turvallisuuteen liittyvissä asioissa saamme Aurajoella uusia näkemyksiä turvallisuutemme kehittämiseen. Olemme tehneet aktiivista kehitystyötä parin vuoden ajan ja sitä jatkaaksemme tarvitsemme uusia näkökulmia ja silmiä asioiden tarkastelemiseen”, kommentoi Aurajoki-konsernin HSEQ-päällikkö Sanna Salo. ”Nolliksen avulla voimme myös hyödyntää muiden hyväksi havaittuja käytäntöjä omassa toiminnassamme ilman, että keksimme pyörää uudelleen.”

Aurajoki Oy

on vuonna 1967 perustettu metallien pintakäsittelypalveluihin ja kokonaisuuksiin erikoistunut yritys. Tuotamme, kehitämme ja suunnittelemme taloudellisesti tehokkaita teollisia palveluita – tuotantoprosessista suunnitteluun, viimeistelyyn ja asiakastoimitukseen saakka.

Joustavana toimijana mukaudumme asiakkaamme yksilöllisiin tarpeisiin – saat meiltä koko toimitusketjun tai vain tarvitsemasi palvelun.

Lue lisää →