Aurajoki ulkoistaa maalaamonsa FSP:lle

20.9.2021

Aurajoki Oy:n Turussa toimiva jauhemaalaamo ulkoistetaan 1.1.2022 alkaen FSP Finnish Steel Painting Oy:lle. Maalaamo jatkaa toimintaansa ulkoistuksen jälkeen samalla paikalla ja yhteistyö elektrolyyttisiä pinnoitteita tarjoavan Aurajoen Turun tehtaan kanssa jatkuu.

– On hienoa, että saamme yhdistää osaamisemme, ja uskon että kumppanuutemme luo merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme. Asiakas saa jatkossakin kattavan kirjon erilaisia pintakäsittelypalveluita kuten sähkösinkitystä, kromausta, anodisointia ja pulverimaalausta samasta osoitteesta laadukkaasti ja luotettavasti. Saadessaan ammattitaitoisen ja osaavan kumppanin kehittämään yksikön pulverimaalausliiketoimintaa, Aurajoen Turun yksikkö pääsee keskittymään täysillä elektrolyyttisen pinnoitusliiketoiminnan kehittämiseen. Ulkoistuksen tuomia hyötyjä on synergiaetujen lisäksi kustannustehokkuuden lisääntyminen, kertoo Aurajoki Oy:n toimitusjohtaja Ralf Sohlström.

Ulkoistamisen yhteydessä Aurajoki Oy:n yhdeksän henkilöä siirtyy vakituisesti FSP:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Aurajoen Turun yksikössä on tilaa pulverimaalaukselle 1000m2 verran ja tuotantokapasiteettia on mahdollista nostaa merkittävästi. Nykyaikaisissa tuotantotiloissa voidaan suorittaa pintakäsittelyä, joka kattaa tuotteen koko elinkaaren. 

– Saamme ulkoistamisen johdosta kauan kaipaamamme vahvistuksen kapasiteettiimme pulverimaalaamoiden osilta. Pintakäsittelylaitoksen sijainti Turussa on FSP:n verkoston kasvun kannalta mitä erinomaisin. Pulverimaalauspalveluiden kysyntä on jatkuvassa kasvussa, ja olemme iloisia, että pystymme nyt vastaamaan entistäkin laajemmalla otteella kysyntään. Yhteistyön konsepti on toimiva ja tulevaisuudessa kehitämme toimintatapojamme, jotta pystymme Aurajoen kanssa palvelemaan loppuasiakasta yhteisvoimin parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo FSP:n toimitusjohtaja Jarno Huttunen.

FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi Euroopan johtavista teollisuuden pintakäsittelyalan yrityksistä. Sen palveluksessa on yli 300 alan ammattilaista ja liikevaihto on noin 26 M €. Yritys tarjoaa teollista pintakäsittelyä sekä siihen liittyviä asiantuntija- ja lisäarvopalveluita. Palvelutarjonta kattaa pintakäsittelyprosessin tuotteen koko elinkaarelta – olosuhteiden määrittelystä pintakäsittelyyn ja sen tarkastuksiin, aina takuun jälkeiseen kunnossapitoon saakka.

Lähde: FSP:n mediatiedote 20.9.2021 (lue tiedote tästä)

Aurajoki Oy

on vuonna 1967 perustettu metallien pintakäsittelypalveluihin ja kokonaisuuksiin erikoistunut yritys. Tuotamme, kehitämme ja suunnittelemme taloudellisesti tehokkaita teollisia palveluita – tuotantoprosessista suunnitteluun, viimeistelyyn ja asiakastoimitukseen saakka.

Joustavana toimijana mukaudumme asiakkaamme yksilöllisiin tarpeisiin – saat meiltä koko toimitusketjun tai vain tarvitsemasi palvelun.

Lue lisää →