Vierailimme Saksassa SurfaceTechnology-messuilla

29.6.2022

Aurajoen tiimi kävi tutustumassa pinnoitusalan suurimpaan ammattitapahtumaan SurfaceTechnology-messuihin kesäkuun puolivälissä Saksan Stuttgartissa. Messuilla on esillä alan uusimmat teknologiat ja innovaatiot – niin pinnoitusten kuin laitteistojenkin saralta. Messutarjonta pitää sisällään monipuolista asiantuntijuutta nanopinnoitteista lähtien aina laajempiin hankintakokonaisuuksiin saakka – ja kaikkea pinnoitteisiin liittyvää siltä väliltä. Tapahtumaan osallistui yli 200 näytteilleasettajaa ja noin 3 000 osallistujaa useasta eri maasta.

”Matkan antina saimme paljon uusia kontakteja alan toimijoihin sekä paljon ideoita nykyisten toimintojen jatkokehittämiseen”, kertoo Aurajoki-konsernin kehityspäällikkö Mikko Mäkinen. Hänen lisäkseen matkassa olivat mukana Turun tehtaaltamme tuotantopäällikkö Mikko Vahtera, liiketoimintajohtaja Marko Rantala sekä kunnossapitopäällikkö Anssi Rihko.

Messut saatiin järjestettyä tänä vuonna onnistuneesti pitkän tauon jälkeen, kun niitä jouduttiin siirtämään aiemmin koronatilanteen vuoksi. Seuraavat SurfaceTechnology-messut on määrä järjestää kesäkuussa 2024 Stuttgartissa.

Aurajoki Oy

on vuonna 1967 perustettu metallien pintakäsittelypalveluihin ja kokonaisuuksiin erikoistunut yritys. Tuotamme, kehitämme ja suunnittelemme taloudellisesti tehokkaita teollisia palveluita – tuotantoprosessista suunnitteluun, viimeistelyyn ja asiakastoimitukseen saakka.

Joustavana toimijana mukaudumme asiakkaamme yksilöllisiin tarpeisiin – saat meiltä koko toimitusketjun tai vain tarvitsemasi palvelun.

Lue lisää →